Tarvitsemme kansallista kielistrategiaa

Keskustelu tulevaisuuden koulusta on täydessä vauhdissa. Opetusministeri Henna Virkkunen on tietyiltä osin luopunut n.k. tuntijakotyöryhmän alkuperäisestä esityksestä. Toivottavasti esitys ei loppusuoralla vesity. Nyt on kyse uudistuksen rahoittamisesta, ja RKP:n kanta on selvä. Kouluun pitää panostaa. Se on sijoitus lapsiin ja näin ollen maamme tulevaisuuteen. Toivottavasti myös muut hallituspuolueet ovat valmiit sitoutumaan tähän.

Olen erittäin huolestunut tämän päivän lasten ja nuorten kielitaidoista. Tutkimukset osoittavat että kiinnostus oppia kieliä on vähentynyt. Tämä koskee kaikkia muita kieliä paitsi englantia.  Yhä harvempi nuori valitsee ruotsin, saksan, ranskan tai venäjän ylioppilaskirjoituksissa. Tämän tosiasian pitäisi saada päättäjät jokaisessa puolueessa heräämään. Suomen kilpailukyvyn ja tulevaisuuden kannalta olisi erittäin tärkeätä että nuoret oppisivat enemmän kieliä. Meidän pitää kilpailla globaalimarkkinoilla tiedoilla ja taidoilla, ei halvalla työvoimalla. Selvä kilpailuetu voi syntyä jos osaamme hyvin myös muita kieliä kuin englantia. Muistakaamme myös, että Ruotsi on tällä hetkellä tärkein kauppakumppanimme.

Tuntijakotyöryhmä lähti siitä, että toista kotimaista kieltä, suomea tai ruotsia, edelleen opetetaan kaikille. Uutta olisi se, että opetus nyt aikaistettaisiin niin, että viimeistään kuudennella luokalla ruvetaan lukemaan ruotsia. Jää nähtäväksi miten tässä käy. Todettakoon, että tämän päivän koulussa ruotsinkieliset lapset aloittavat suomen kielen opiskelun usein jossain muodossa jo ensimmäisellä luokalla, ja viimeistään kolmannella on jo useampi viikkotunti. Suomenkielisellä puolella valtaenemmistö aloittaa ruotsin opiskelun vasta seitsemännellä luokalla, ja silloin on kaksi viikkotuntia peruskoulun loppuun asti. Toki on myös ryhmä suomenkielisiä lapsia - varsinkin Pohjanmaalla - jotka aloittavat ruotsin opiskelun viidennellä luokalla tai aikaisemmin.

Nyt näyttää siltä, että tullaan esittämään että viimeistään toisella luokalla kunnan tulisi tarjota vähintään kahta niin kutsuttua A1-kieltä (siis pitkää) ja viimeistään neljännellä toinen vapaaehtoinen pitkä kieli. On tosiasia, että mitä varhaisemmin kieliopinnot aloitetaan, sitä paremman kielitaidon se takaa. Ilman muuta on myös niin, että myös kieltenopetuksen sisältöä ja metodiikkaa pitää uusia. Kielikylvystä on mm sekä Pietarsaaressa että Vaasassa hyviä kokemuksia. Varsinkin pitäisi rohkaista lapsia puhumaan, eikä sen että kaikki on kieliopillisesti oikein tarvitse olla niin tärkeätä. On myös korkea aika perustaa ”kaverikouluja” suomen- ja ruotsinkielisten koulujen kesken.

Suomessa on kaski virallista kansalliskieltä. On yleissivistyksen vuoksi paikallaan, että meidän hieno yleissivistävä koulumme myös antaa perusedellytykset toisen kielen ja kulttuurin ymmärtämiseen ja ihmisten kanssakäymiseen kieliryhmien välillä. Moninaisuus on rikkautta.

Suomen siteitä muihin Pohjoismaihin ja länteen ei myöskään saa unohtaa. Ruotsin tai suomen oppiminen ei ole este englannin kielen oppimiselle, eikä myöskään venäjän tai vaikkapa kiinan.

Todettakoon lopuksi, että meiltä puuttuu kokonaisvaltainen kielistrategia. Toivottavasti sellainen saadaan aikaan seuraavalla hallituskaudella. Siihen voisi sisältyä myös yo-kirjoitusten uudistus, niin että kahden kielen, äidinkielen lisäksi, kirjoittaminen tulisi pakolliseksi. Muuten on vaarana, että nuoret jatkossakin valitsevat sen tien missä aita on matalin.

Anna-Maja Henriksson

kansanedustaja

RKP