Eduskunnassa käytiin keskiviikkona keskustelu rasismista ja vihapuheesta. Tarvetta juuri kyseiselle keskustelulle Suomessa vuonna 2015 olisi tuskin osannut ennakoida. Jo kauan sitten Martin Luther King piti kuuluisan puheensa ”I have a dream” Washingtonissa Lincoln monumentin edustalla. Paljon on tapahtunut maailmassa myös tämän jälkeen. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa ilmenee rasismia ja ilmapiiri yhteiskunnassamme on viime aikoina muuttunut kireämmäksi. Sen vuoksi aiheen esiin nostaminen myös eduskunnassa oli tärkeää.
Kun tarkastelemme tilannetta Euroopassa, voimme todeta että 12 prosenttia kaikista EU-kansalaisista kokevat kuuluvansa ryhmään, joka tulee tai on vaarassa tulla syrjityksi. Syrjintää etnisen taustan perusteella pidetään EU:n alueella asuvien keskuudessa yleisesti edelleenkin selkeästi tavallisimpana syrjinnän muotona. 64 prosenttia kaikista EU:ssa tehtyyn kyselyyn vastanneista kokee, että etniseen taustaan perustuva syrjintä on levinnyt laajalle. Tämä tarkoittaa 8 prosentin kasvua vuodesta 2012! Myöskään suomalaiset luvut eivät suinkaan ole imartelevia. Päinvastoin ovat ne pääsääntöisesti joitain prosenttiyksikköjä EU:n keskitasoa korkeammat. Suomea ei siten voida pitää mallioppilaana mitä tulee kansalaistemme asenteisiin. Suomalaiset tiedostavat, että syrjintä on yleistä.
Viharikosten määrä vuonna 2014 oli 822. Hieman yli 80 prosentin taustalla oli rasistinen motiivi. Lisäksi meidän tulee muistaa, että rikoksia tapahtuu paljon myös ilman, että niitä havaitaan tai, että niistä ilmoitetaan. Myös verkossa tapahtuvien viharikosten määrä on lisääntynyt. Sosiaalisen median esiinmarssi on valitettavasti tuonut mukanaan viharikoksille ja rasismille suotuisan areenan, joka myös mahdollistaa esiintymisen anonyyminä. Tämä on todellinen ongelma ja myös poliisin resurssit verkossa tapahtuvien rikosten tutkimiseen ovat rajalliset. Todellisuutta on myös se, että monet naiset ja tytöt altistuvat ahdistelulle ja vihapuheille verkossa. Erittäin epämieluisa kehityssuunta!
Jokainen meistä voi omalta osaltaan myötävaikuttaa työssä rasismia ja vihapuheita vastaan. Meillä on oltava nollatoleranssi. Meidän on eri rooleissamme niin päätöksentekijöinä, ystävinä, naapureina kuin työtovereinakin oltava selkeitä rasismin ja muukalaisvihan tuomitsemisessa. Samanaikaisesti on vähintäänkin yhtä tärkeää, että meistä jokainen arjessaan reagoi, kun näkee jonkun joutuvan rasistisen hyökkäyksen taikka vihapuheen kohteeksi. Rasismin vastustaminen vaatii rohkeutta ja halua asettua toisen ihmisen rinnalle. Meille päätöksentekijöille tämä merkitsee myös sitä, että jotta olisimme uskottavia, meidän on ryhdyttävä sanoista tekoihin. Meidän on osoitettava konkreettisesti että kaikilla o sama ihmisarvo, olmme kaikki yhdenvertaisia. Tässä meillä kansanedustajilla ja poliittisilla puolueilla on suuri työ edessämme. On hienoa, että useat puolueet ja eduskuntaryhmät ovat uudistaneet sitoumuksensa noudattaa Euroopan poliittisten puolueiden peruskirjaa rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta. Tämän lisäksi yksittäisten kansanedustajien ja puolueiden on myös tulevassa toiminnassaan, tavassaan puhua ja argumentoida sekä verkkokeskusteluissa pidettävä huoli siitä, että julistuksen ydinsanomaa noudatetaan. Meidän on toimittava siten, että annamme myös ulospäin kuvan siitä, että olemme se rasisminvastainen ja suvaitsevainen maa, mikä haluammekin olla.
Edellisen hallituksen oikeusministerinä minulla oli kunnia saada esitellä uusi yhdenvertaisuuslakimme. Meidän on nyt jatkettava työskentelyä asenneilmapiirin kanssa.. Lisäksi on syytä muistuttaa kaikkia Martin Luther Kingin sanomasta: " Minulla on unelma, että jonain päivänä neljä pientä lastani voivat elää maassa, jossa heitä ei arvioida heidän ihonvärinsä perusteella vaan sen perusteella, mitä he ovat.”