Ihmisen papilloomavirus (HPV) aiheuttaa mm. kohdunkaulan syöpää. 70 - 80 prosenttia väestöstä, niin naiset kuin miehet saavat ihmisen papilloomaviruksen (HPV) elämänsä aikana. Esimerkiksi ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ensimmäisen vuoden opiskelijoista 30 %:lla on virusinfektio. Noin 90 % infektioista paranee itsestään. 10 % tapauksista voi pitkittynyt tulehdus johtaa syöpään. Reilu neljäsosa kohdunkaulan syövistä todetaan alle 40-vuotiailla naisilla. Suomessa kohdunkaulan syöpiä todetaan vuosittain 120 - 160 naisella.
Suomessa rokottaminen ihmisen papilloomavirusta vastaan ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan eikä ole Kelan korvauksen piirissä johtuen tämän päivän sairausvakuutuslaista. Rokottaminen on olennainen osa sairauksien ennaltaehkäisevää työtä. Suomen Syöpäyhdistyksen asiantuntijaryhmän mielestä papilloomarokotteet tulisi ottaa kansalliseen rokotusohjelmaan tutkittavaksi ja rokote tulisi kohdistaa 10 - 12-vuotiaisiin tyttöihin. Tanska, Norja, Englanti, IPuheetia ja Saksa ovat esimerkkejä maista jotka suosittavat, että tietynikäisille tytöille annetaan rokotetta. Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Hollannissa valtio joko rokottaa tai sairasvakuutus korvaa rokotetta.
Suomen olisi joko otettava rokotus papilloomavirusta vastaan mukaan kansalliseen rokotusohjelman tai sitten sairasvakuutus voisi korvata kyseistä rokotetta niin kuin Itävällassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Hollannissa. Allekirjoittaneet ovat esittäneet kirjallisen kysymyksen hallitukselle mitä se aikoo tehdä rokotteen käyttöönoton edesauttamiseksi.
Anna- Maja Henriksson, rkp:n kansanedustaja
Mikaela Nylander, rkp:n kansanedustaja