Mitä teen koulun jälkeen, on kysymys, jonka eteen moni lapsi joutuu päivittäin. Tietokoneet, tietokonepelit ja televisio eivät saisi hallita lasten vapaa-aikaa.
Lapset tarvitsevat oikeita kavereita ja ystäviä, ei virtuaalisia. Heidän on saatava leikkiä vanhoja kunnon leikkejä – tietenkin myös uusia, pelata oikeita lautapelejä, kokea ja tehdä asioita yhdessä, tuntea olonsa turvalliseksi ja olla osallisena. Siksi meidän on otettava koulupäivän jälkeen pidettävät kerhotunnit jälleen käyttöön kunnissamme.
Nuorempien oppilaiden aamu- ja iltapäivähoito, ravitseva ja hyvänmakuinen kouluruoka sekä hedelmävälipalan tarjoaminen yläasteella – ja lukiossa pidempien koulupäivien aikana, kuluu myös Ruotsalaisen kansanpuolueen prioriteetteihin.Hallitus panostaa ensi vuoden Puheetousarviossa varoja, lisämäärärahan muodossa kunnille, jotta opetusryhmien kokoa voisi pienentää. Myös tämän asian eteen Rkp on määrätietoisesti tehnyt työtä.
Anna-Maja Henriksson