Opetusministeriön asettama tuntijakotyöryhmä, joka on pohtinut miltä tulevaisuuden koulu Suomessa näyttää, antoi ehdotuksensa tällä viikolla. Mielestäni ehdotus sisältää monta hyvää ainesosaa kun ajatellaan mitä tietoja ja taitoja lapsemme tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan.
Olen itse pitkään puhunut sen puolesta, että koulussa tarvitaan enemmän leikkiä ja liikuntaa. Tämän päivän koulussa on kerta kaikkiaan liian vähän liikuntatunteja. Työryhmä ehdottaa että liikuntatunteja tulisi kokonaista neljä lisää. Yksi vuosiluokille 1-2, yksi luokille 3-6 ja kaksi luokille 7-9. Erittäin tervetullut ehdotus! Hyvän terveyden perustan rakennamme jo varhaisina elinvuosina.
Paljon on tapahtunut vain 5-10 viimeisten vuoden aikana, kun ajattelemme miten lapsemme viettävät vapaa-aikaansa. Ennen vanhaan tavattiin kavereiden kanssa koulun jälkeen pihalla, leikittiin ja pelattiin. Tänä päivänä yhä useampi lapsi menee kotiin, pistää tietokoneen päälle ja rupeaa seurustelemaan kavereiden kanssa internetin välityksellä Facebookissa tai Irc-galleriassa. Sitten on tietenkin niin, että kaikki lapset eivät ole yhtä kiinnostuneita urheilusta ja liikunnasta. Kuitenkin koulun olisi pystyttävä antamaan lapsille mahdollisuuden tutustua eri liikuntamuotoihin ja saamaan lapset kokemaan liikkumisen ilon. Eikä koululiikunnan pidä olla kilpaliikuntaa.
Toinen tärkeä ehdotus koskee kieltenopetusta. Työryhmä lähtee siitä, että toinen kotimainen kieli, suomi tai ruotsi, edelleen opetetaan kaikille. Uutta on se, että opetus nyt aikaistettaisiin niin, että viimeistään kuudennella luokalla ruvetaan lukemaan ruotsia. Tämän päivän koulussa ruotsinkieliset lapset aloittavat suomen kielen opiskelun usein jossain muodossa jo ensimmäisellä luokalla, ja viimeistään kolmannella on jo useampi viikkotunti. Suomenkielisellä puolella valtaenemmistö aloittaa ruotsin opiskelun vasta seitsemännellä luokalla, ja silloin on kaksi viikkotuntia peruskoulun loppuun asti. Toki on myös ryhmä suomenkielisiä lapsia - varsinkin Pohjanmaalla - jotka aloittavat ruotsin opiskelun viidennellä luokalla tai aikaisemmin.
Työryhmä on oikeilla raiteilla siinäkin, kun se ehdottaa että viimeistään toisella luokalla kunnan tulisi tarjota vähintään kolmea niin kutsuttua A1-kieltä (siis pitkää), joista yhden on oltava toinen kotimainen. Toki tämä tulee olemaan haaste monelle kunnalle. Kuitenkin on niin, että mitä varhaisemmin kieliopinnot aloitetaan, sitä paremman kielitaidon se takaa. Ilman muuta on myös niin, että myös kieltenopetuksen sisältöä ja metodiikkaa pitää uusia.. Varsinkin pitäisi rohkaista lapsia puhumaan, eikä sen että kaikki on kieliopillisesti oikein tarvitse olla niin tärkeätä. On myös korkea aika perustaa ”kaverikouluja” suomen- ja ruotsinkielisten koulujen välillä.
Uusina jännittävinä aiheina ehdotetaan draamaa ja etiikkaa. Kaiken kaikkiaan tuntijakotyöryhmän ehdotus kokonaisuutena saa hyväksyttävän arvosanan. Tiedämme että kamppailu opetustunneista on kova, ja myös sen takia on perusteltua jonkun verran lisätä tunteja niin alemmilla luokilla kuin yläasteella. Koulun perustehtävänä pysyy edelleen lasten opettaminen lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.
Lopuksi en voi olla ihmettelemättä EK:n kantaa, että toisen kotimaisen kielen pitäisi olla vapaa-ehtoinen. Suomessa on kaski virallista kansalliskieltä. On yleissivistyksen vuoksi paikallaan, että meidän hieno yleissivistävä koulumme myös antaa perusedellytykset toisen kielen ja kulttuurin ymmärtämiseen ja ihmisten kanssakäymiseen kieliryhmien välillä. Moninaisuus on rikkautta.
Suomen siteitä muihin Pohjoismaihin ja länteen ei myöskään saa unohtaa. Kun tämän lisäksi puolet EK:n kyselyyn osallistuneista yrityksistä painotti ruotsin merkitystä, EK:n tekemän loppupäätelmän olisi pitänyt olla päinvastainen. Ruotsin tai suomen oppiminen ei ole este englannin kielen oppimiselle, eikä myöskään venäjän tai vaikkapa kiinan.
Anna-Maja Henriksson
