Eduskunta aloitti syysistuntokautensa tällä viikolla. Paljon on tapahtunut kesän aikana. Maailma ei ole entisellään. Suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan koettelee sekä EU:ta että meitä suomalaisia. On aivan selvää, että Suomi ei voi kääntää selkänsä eikä sulkea silmänsä, samalla kun lapsia hukkuu Välimerellä. Sadat tuhannet ihmiset ovat valmiita pakenemaan sotaa ja lähtemään hengenvaarallisilla kumiveneillä kohti epämääräistä tulevaisuutta. Silloin on leikki ja pila kaukana.
On ollut surullista seurata miten hallitus keskenään riitelee siitä, mikä pitäisi olla hallituksen linja pakolaiskysymyksessä. Varsin vastenmielinen on ollut perussuomalaisten ja ulkoministeri Timo Soinin viestit siitä, että pääasia on, että pidetään kiinni hallitusohjelman kirjauksista ja Dublin-sopimuksesta. Ikään kuin hän ei olisi huomannut, että tilanne on nyt täysin toisenlainen kuin hallitusohjelmaa kirjoitettaessa.
Suomi on koko 20-vuotisen EU-jäsenyytensä aikana pyrkinyt siihen, että olisimme rakentava voima ja kumppani ratkaisukeskeisessä EU:ssa. Emme ole halunneet olla se maa, joka aiheuttaa ongelmia. Sipilän hallituksen on edelleen syytä pitää kiinni tästä linjasta. Suomi on pieni maa, joka myös tarvitsee ystäviä. Silloin ei voi toimia vain itsekkäästi ja ajatella, että muut saavat hoitaa tilanteen, kun me katsomme sivusta.
Tietenkin on niin, että paras ratkaisu olisi, että maailmanyhteisö voisi saada rauhan aikaiseksi Syyriassa ja muilla konfliktialueilla. Mutta, kuten tiedämme, tämä ei ole helppo tehtävä, ja sen takia meidän on ymmärrettävä, että on mahdotonta vaatia, että tavalliset ihmiset jäisivät asumaan keskelle pahuutta ja sotaa.
Sitten on myös todettava itsestäänselvyys. Me olemme kaikki ihmisiä, riippumatta siitä mistä päin maailmaa tulemme, riippumatta ihonväristä tai uskonnosta. Meillä kaikilla on sama ihmisarvo, ja kansainväliset sopimukset lähtevät siitä, että meillä jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa toisesta maasta, jos meitä vainotaan tai me muuten elämme hengen vaarassa esim. sodan takia.
Pohjanmaalla olemme olleet aika hyviä ottamaan vastaan maahanmuuttajia ja pakolaisia. Täällä moni yritys ei pärjäisi ilman ulkomaalaista työvoimaa. On olemassa monia hyviä kotouttamistoimenpiteitä. Mm. jalkapallon kautta moni nuori maahanmuuttaja on löytänyt oman tiensä suomalaiseen yhteiskuntaan. Meidän olisi myös nyt nähtävä, että pakolaiskriisillä voi olla myönteisiä seurauksia meidän Puheetoudellemme pidemmällä aikavälillä. Suomella on huono huoltosuhde, mikä tarkoittaa, että meillä on tulevaisuudessa paljon enemmän ikääntyviä ihmisiä, samalla kun meidän omia lapsiamme ja nuoriamme on liian vähän työelämän tarpeisiin. Tämä on tosiasia. Asiantuntija-arvioiden mukaan me tarvitsisimme noin 30 000 maahanmuuttajaa vuodessa pärjätäksemme tulevaisuudessa. Monet niistä, jotka nyt pakenevat sotaa ovat hyvin koulutettuja. Jos hoidamme asiamme hyvin, tilanne voi muuttua myös Suomen kannalta hyvin myönteiseksi.
Lopuksi. On ollut valtavan hienoa nähdä, kuinka iso auttamishalu meissä suomalaissa on loppujen lopuksi viime aikoina herännyt. Monella paikkakunnalla on oivallettu, että näitä ihmisiä, joilla kaikilla on oma tarinansa, ei tarvitse pelätä. Heitä voi auttaa mm. olemalla ystävä-perhe, keräämällä tarvikkeita tai vaikkapa kutomalla sukkia Puheetvea varten. Tässä mielessä suuri osa kansasta on näyttänyt, että sydän on oikealla paikalla eikä kaveria jätetä.
