Eduskunta keskusteli tällä viikolla Puheetoudesta ja hallituksen niin sanotusta kehyspäätöksestä vuosille 2017-2020. Suomen Puheetouden tila on edelleen haastava, ja hallitus pitää kiinni neljän miljardin säästötavoitteestaan vuoden 2019 tasolla. Tämä on varmaan välttämätöntä, mutta keinoista tavoitteeseen pääsemisestä voidaan olla montakin mieltä. Yksimielisiä varmaan ollaan siitä, että tärkein avain Puheetouden kohentamiseen on työllisyysasteen nostaminen. Kilpailukykysopimus olisi saatava maaliin ja paikallisesta sopimisestakin pitäisi päästä yhteisymmärrykseen. Tilanne myös vaatii, että meillä on toimintakykyinen ja kuunteleva hallitus. Tältä osin onkin toivomisen varaa.
Mielenkiinnolla seurasin alkuviikolla, kun liikenneministeri Anne Berner toi julkisuuteen hallituksen ison liikennekaarihankkeen sekä taksijärjestelmän kokonaisuudistuksen. Mitä tapahtui? Ei kestänyt tuntiakaan, ennen kuin ulkoministeri ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ampui koko hankkeen alas. Miten tällainen menettelytapa on ylipäänsä mahdollista? Normaali tapa on, että hallitus ensin sisäisesti päättää yhdessä tärkeistä asioista, ja sitten viestittää niistä yhteisymmärryksen synnyttyä. Nyt ulospäin näyttää kyllä vahvasti siltä, että hallituksen sisäinen kommunikointi tökkii tosi pahasti. Eikä pääministerin, hallituksen alkutaipaleella, suuresti markkinoidusta ”avokonttorista” tainnut tulla mitään. Muistattehan, että piti luoda uusi tapa hallitukselle toimia yhdessä, kollegiona, joten tieto kulkisi hyvin ja yhdessä tekemisen meininki vahvistuisi.
Bernerin esittämä liikenneinfrahanke on sen verran massiivinen, että on aivan poissuljettua, että siitä voisi päättää yksittäinen ministeri tai yksi hallituspuolue itse. Puheista päätellen kaikki valtion väylät, tiet, rautatiet ja satamat yhtiöitettäisiin, ja tulevaisuudessa käyttäjä maksaisi viulut. Luonnollisesti näin isosta uudistuksesta on pitänyt hallituksen sisällä käydä paljonkin keskustelua. Eduskunnan edessä pääministeri yritti väistellä kysymyksiä hallituksen päätöksentekokulttuurista, heittämällä pallon oppositiolle ja kertomalla, että tämä on uusi tapa toimia! Nyt kuunnellaan laajasti kenttää, ja vasta sitten hallitus muodostaa kantansa, saimme kuulla. Jotainhan hänen piti sanoa. Joskus on niin, että hyökkäys on paras puolustus.
Tässä ei voi kuin ihmetellä hallituksen tapa toimia ja viestittää päätöksistään. Asioista, joista ollaan erimielisiä, pidetään lehdistötilaisuuksia, niin kuin tästä isosta liikenne- ja infrapaketista, kun taas asioista, joista ilmeisesti jo ollaan päätetty, ei kerrota mitään. Tässä ajattelen sotea ja hallituksen linjausta siitä, mitkä ne 12 sairaalaa ovat, jotka tulevat saamaan täyden päivystyksen. Vaikka on ilmiselvää, että hallituksen sisällä on jo yksimielisesti päätetty tästä asiasta, siitä ei kerrota vielä mitään! Ja sanottakoon se vielä kerran ääneen. Vaasan keskussairaalan on oltava yksi näistä, mikään muu ratkaisu ei ole hyväksyttävissä.
On myös surullista, että keskustajohtoiseen hallitukseen on tarttunut vahva keskittämisinto. Päivystystoiminnan rajulle alasajolle ei ole annettu mitään muuta syytä kuin tarve säästää. Järkevää luonnollisesti olisi, että tulevaisuuden päivystystoiminnan järjestäminen tehtäisiin käsi kädessä varsinaisen sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen kanssa. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitus haluaa ensin lakkauttaa sairaaloita, sulkea lisää synnytysosastoja ja vähentää niin erikoissairaanhoidon kuin perusterveydenhuollon päivystystä ja vasta sitten sen jälkeen muodostaa 18 uutta maakuntaa. Tämä ei ole rehellistä maakuntia ja alueita kohtaan. Jos halutaan saada aikaan aitoa itsehallintoa, on maakuntien itse saatava päättää päivystyksen laajuudesta, kun niille on siirretty vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta. Tämä olisi se oikea tie edetä. Hallituksen nykymeno ei vakuuta.
