- Talkootyö on yksi suomalaisen yhteiskunnan perustavanlaatuisia kulmakiviä. Monet projektit ja yleishyödylliset teot jäisivät tekemättä ilman yhdistysten, kolmannen sektorin ja siten talkootyöntekijöiden panosta. Suomi on yhdistysten luvattu maa ja ne, jotka talkoovoimin esimerkiksi järjestävät tilaisuuden tai rakentavat hallin eivät usein saa vaivansa palkaksi muuta kuin tunteen yhdessä hyvin tehdystä työstä ja ehkä hieman ruokaa tai kupin kahvia, entinen oikeusministeri Henriksson sanoo.

 

Talkooruuan verotuksen uusi tulkinta ilmeni hiljattain, kun Eläkkeensaajien Keskusliitto nosti kysymyksen esiin.

 

- Meidän ei tule luoda turhia esteitä ihmisten osallistumiselle ja yhdessä tekemiselle. Siihen kansalaisyhteiskunnallamme ei ole varaa. Sen sijaan tehtyjen toimenpiteiden tulisi olla sellaisia, että ne kannustavat osallisuuteen ja talkootyöhön. Tässä poliitikkojen tehtävä on varmistaa, että vapaaehtoiset talkoovoimat voivat tehdä uusia asioita, eikä toimintaa vaikeuteta turhilla säädöksillä.