− Mikään ei voi korvata ihmishenkeä, mutta jokaisen ihmishengen pitää olla samanarvoinen isänmaata palvellessa, Henriksson sanoo.

− Sen takia haluamme muutoksen nykyiseen lainsäädäntöön, jotta omaiset kokisivat, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Nykylainsäädännön mukaan Valtiokonttori korvaa hautauskuluja vain 4810 euron verran. Jos menehtynyt varusmies on naimisissa, leskelle ja lapsille maksetaan perhe-eläkettä. Sen sijaan kansainvälisisissä kriisinhallintatehtävissä sattuneista kuolemantapauksista lisäkorvaus on 200 000 euroa ja se maksetaan määrätylle edunsaajalle.

− Se on kohtuullinen korvaus. Olisi kohtuullista, jos myös korvaus menehtyneiden varusmiesten omaisille olisi saman suuruinen. Ei ole mitään syytä kohdella niitä, jotka palvelevat isänmaata, eri tavoin, Henriksson sanoo.

Kolme Uudenmaan Prikaatin varusmiestä kuoli traagisessa onnettomuudessa Raaseporissa 26. lokakuuta, kun juna törmäsi Puolustusvoimien kuljetusajoneuvoon tasoristeyksessä.

− Aikooko hallitus selvittää onko mahdollista maksaa korvauksia takautuvasti Raaseporin onnettomuudessa kuolleiden varusmiesten omaisille?

− Takautuva korvaus heille olisi kohtuullinen ja oikeudenmukainen, sanoo Henriksson.

 

Lisätietoja: Anna-Maja Henriksson, puh. 050-512 2377.

 

Koko kirjallinen kysymys alla:

 

 

KIRJALLINEN KYSYMYS

Asevelvollisen palveluksesta aiheutuvan kuoleman perusteella maksettavista korvauksista

Eduskunnan puhemiehelle

 

Raaseporissa tapahtui 26.10.2017 järkyttävä tasoristeysonnettomuus, jossa menehtyi kolme varusmiestä.  Onnettomuuden jälkeen julkiseen keskusteluun on aiheellisesti noussut kysymys varusmiehille ja heidän omaisilleen maksettavista korvauksista.

 

Nykyisen lainsäädännön mukaan asevelvollisen palveluksesta aiheutuvan kuoleman perusteella maksetaan puolisolle ja lapsille perhe-eläkettä. Perhe-eläke lasketaan vahingoittuneen vuosityöansiosta. Samalla maksetaan hautausapua, jonka määrä vuonna 2017 on valtiokonttorin mukaan 4 810,00 euroa. Hautausapu maksetaan kuolinpesälle, jos kuolinpesä vastaa hautauksen kustannuksista. Mitään muuta erillistä kuolematapakorvausta varusmiehille ei makseta.

 

Varusmiesten kuolemantapauksista maksettavat korvaukset eivät ole riittävällä tasolla. Eteenkin kun niitä verrataan kriisinhallintehtävissä sattuneesta kuolemantapauksista maksettaviin korvauksiin. Laki tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävässä (1522/2016) astui voimaan 1.1.2017. Sen mukaan kuolemantapauksen johdosta maksettava lisäkorvaus on 200 000 euroa ja se maksetaan määrätylle edunsaajalle.  Tämä korvaus on aiheellinen ja perusteltu. Samalla on välttämätöntä, että varusmiesten omaisille maksettava korvaus nostettaisiin samalle tasolle. Ei ole perusteltua eikä oikeudenmukaista, että maatansa palvelevien suomalaisten omaisia kohdellaan eri tavoin.

 

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on julkisuudessa (MTV3 4.11) todennut, että varusmiehille ja näiden omaisille maksettavien tapaturma-, sairastumis- ja kuolemantapauskorvausten korotus on etenemässä.

 

On hyvä, että hallitus julkisuudessa olleiden tietojen mukaan on viemässä tätä muutosta eteenpäin. Uutta lainsäädäntöä valmisteltaessa tulisi samalla selvittää olisiko mahdollista, että korvauksia maksettaisiin taanehtivasti Raaseporin onnettomuudessa kuolleiden varusmiesten omaisille. Tämä olisi oikeudenmukaista ja kohtuullista.

 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

 

Miten hallitus aikoo muuttaa varusmiehille ja näiden omaisille maksettavia kuolemantapauskorvauksia? Aikooko hallitus selvittää mahdollisuuden maksaa korvauksia taanehtivasti Raaseporin onnettomuudessa kuolleiden varusmiesten omaisille?

 

Helsingissä 20.12.2017

Anna-Maja Henriksson /r