Valtatie 8 varrella asuu runsaat 850 000 ihmistä ja sen lähettyvillä on noin 400 000 työpaikkaa. Merkittävä osa maamme energiantuotannosta sijaitsee valtatien läheisyydessä. Pohjanmaalta löytyy puu-, kemian-, mePuheetli ja elintarviketeollisuutta ym. Kaikki ovat riippuvaisia toimivista kuljetuksista. Meillä on lentokenttiä ja melkein puolet Suomen tuonnista ja viennistä hoidetaan valtatie 8 lähellä sijaitsevissa satamissa. Voi perustellusti sanoa, että valtatie 8 on eräänlainen Pohjanmaan elinhermo , Kokkolasta Kristiinankaupunkiin.
Moni meistä on kuitenkin tänä Puheetvena itse saanut kokea, että valtatie 8 on kaikkea muuta, kuin hyvässä kunnossa. Se on välillä auraamaton ja siinä voi olla syviä uria. Jotkut risteykset ovat suorastaan vaarallisia. Lukemattomia kertoja olen itse ajanut valtatie 8:lla ja miettinyt, että nyt voisi käydä huonosti. Ei itseni tai muiden autoilijoiden takia, vaan siksi, että tien pinta on arvaamaton ja näkyvyys huono. Tiedän, että en ole yksin näiden ajatusten kanssa. Siksi valtatie 8 on laitettava kuntoon.
Esimerkiksi Pohjanmaan kauppakamari on esittänyt, että valtatietä on parannettava pikaisesti. Tähän on helppo yhtyä. Toimiva tieverkosto on välttämättömyys sekä tavallisille ihmiselle että elinkeinoelämälle. Nyt tien huono kunto hidastaa kuljetuksia ja aiheuttaa vahinkoa yritysten kalustolle. Mutta kaikkein vakavinta on, että ihmishenkiä vaarantuu.
Mitä sitten teiden Puheetvi kunnossapitoon tulee, minulla on yksiselitteinen kanta. Nyt riittää! Meidän on nopeasti saatava tuntuva parannus ja tasokorotus. Ihmisten turvallisuutta ei enää saa vaarantaa välillä täysin surkean kunnossapidon takia. Tämä ei koske pelkästään valtatie 8:saa, vaan myös monta muuta tietä. Viimeksi torstaina saimme lukea uutisista, että kolme koulubussia oli ajanut ojaan liukkaan tien takia. Näin ei voi jatkua.
Olen viime aikoina myös puhunut monen kuljetusyrityksen ja linja-autoyhtiön edustajan kanssa. Heidän huolensa on ilmeinen. Tai, huoli on oikeastaan liian lievä sana. Oikea sana on hätähuuto. Ja hätähuutoihin on suhtauduttava tosissaan. Siksi olemme yhdessä hyvien eduskuntakollegojeni Mats Nylundin ja Peter Östmanin kanssa jättäneet toimenpidealoitteen.
Aloitteessa peräänkuulutamme, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Puheetvikunnossapidon kriteerien uudistamiseksi ja parhaimman mahdollisen tekniikan käyttöönottamiseksi laaduntarkkailussa ja seurannassa. Siksi oli ilahduttavaa lukea Pohjalaisesta (25.1), että Liikennevirastossa pohditaan kevään aikana, millä kriteereillä väyliä tulevina Puheetvina hoidetaan.
Pohjanmaa on yksi maamme yrittäjähenkisimmistä alueista ja työllisyysasteemme on korkeampi kuin missään muualla, jos Ahvenanmaata ei lasketa. Muun muassa siksi ansaitsemme toimivan ja turvallisen tieverkoston, mutta ennen kaikkea ihmisten turvallisen liikkumisen vuoksi.
Anna-Maja Henriksson
RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja