- On erittäin tärkeää, että meillä on laaja poliittinen tuki ehdotuksen takana. Mietinkin nyt ovatko myös muut puolueet halukkaita liittymään RKP:n aloitteeseen, sanoo kansanedustaja ja puoluejohtaja Anna-Maja Henriksson.
 

Rinne kirjoittaa MTV:n nettikolumnissaan perjantaina 6.7, että hän haluaa tehdä Suomesta maailman parhaan maan lapsille ja lapsiperheille. Sama sanoma oli Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonilla puoluepäiväpuheessaan 26.5 ja lehdistötiedotteessaan samana päivänä.

- RKP teki tämän hallituskauden alussa aloitteen kokonaisvaltaisesta perhepoliittisesta uudistuksesta. Yksi keskeinen osa sitä on tavoite, että kaikille lapsille tarjotaan tasavertainen ja hyvä alku elämälle. Me haluamme myös helpottaa vanhempien mahdollisuuksia yhdistää työ- ja perhe-elämä sekä saavuttaa tasa-arvoisempi palkkapolitiikka. Kaikki tämä luonnollisesti maksaa ja siksi on hyvä, että me jo nyt keskustelemme siitä miten Suomesta tehdään maailman lapsiystävällisin maa.