Siksi olen nyt vajaa neljä kuukautta myöhemmin erittäin helpottunut, että pystyimme kesäkuussa jälleen palaamaan normaalioloihin Suomessa. Samalla toivon, että valmiuslakia ei enää tarvitsisi ottaa käyttöön. Olen oikeusministerinä johdonmukaisesti muistuttanut, että valmiuslakia ei pidä soveltaa kauemmin kuin on täysin välttämätöntä.

Te lukijat ja kaikki suomalaiset ansaitsette suuren kiitoksen siitä, miten hienosti olette noudattaneet ohjeistuksia. Tämän johdosta olemme Suomessa tällä hetkellä tilanteessa, että vähemmän ihmisiä sairastuu ja vain harva tarvitsee tehohoitoa koronaviruksen takia.

Samalla on tärkeä muistaa, että vaara ei vielä ole ohi. Koronavirus on edelleen olemassa Suomessa, mutta erityisesti monessa muussa maassa, kuten Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Venäjällä.

On äärimmäisen tärkeää, että me kaikki edelleen noudatamme viranomaisten ohjeistuksia, kuten riittävien turvavälien pitämisestä ja hyvästä käsihygieniasta huolehtimisesta. Käsidesipullo on hyvä pitää aina mukana. Tämän kautta voimme edelleen ehkäistä taudin leviämistä ja ihmisten sairastumista.

On myös tärkeä muistaa, että hillitsemällä koronaviruksen leviämistä ja mahdollista epidemian ns. toista aaltoa estämällä voimme edistää maamme Puheetoutta.

Koronakevät on ollut erittäin vaikea monelle yritykselle ja yrittäjälle. Mitä vähemmän tarvetta meillä on tulevaisuudessa eri rajoituksille, sitä paremmat mahdollisuudet yrityksillämme on taas menestyä. Hallitus on kevään aikana tukenut yrityksiä monin eri tavoin, jotta turhilta konkursseilta voitaisiin välttyä.

Pohjanmaa on erittäin vientivetoinen seutu ja vientiyrityksemme ovat avainasemassa Suomen Puheetouden kannalta. Siksi on selvää, että me Pohjanmaalla emme ole voineet välttyä koronakriisistä johtuvista viennin ongelmista. Tämä myös näkyy äskettäin julkaistussa raportissa, jossa käy ilmi, että varsinkin Länsi-Suomi, mukaan lukien Pohjanmaa on eniten kärsivien alueiden joukossa.

Tätä tulen pitämään esillä syksyllä, kun hallitus jälleen käsittelee Puheetouden suurta kuvaa budjettiriihen yhteydessä.

Huomionarvoista on myös se, että EU-maat neuvottelevat parhaillaan massiivisesta elvytyspaketista. Paketti toisi myös Suomelle miljardien eurojen avustukset. Mielestäni on täysin välttämätöntä, että merkittävä osa näistä mahdollisista avustuksista suunnataan niille seuduille, jotka ovat tosiasiallisesti kärsineet eniten viennin ongelmista. Avustuksilla voitaisiin myös edistää vihreää kasvua. Meillä Pohjanmaalla on paljon osaamista energiateknologian ja cleantechin saralla.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille lukijoille hieman erilaista, mutta joka tapauksessa hyvää kesää.

Uskon, että tämän kevään kokemusten jälkeen me kaikki osaamme täysin uudella tavalla arvostaa arkisia asioita, joita me aikaisemmin ehkä olemme pitäneet itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi kahvilakäyntiä ystävien kanssa, jalkapallo-ottelun seuraamista tai lehtien lukua lähikirjastossa.

Toivottavasti teillä myös on mahdollisuus rentoutua, levätä ja viettää aikaa läheistenne kanssa. Tänä kesänä on myös oiva mahdollisuus kotimaan matkailuun. Suomi on täynnä kauniita vierailemisen arvoisia seutuja ja paikkakuntia.

Anna-Maja Henriksson

Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja