Haastavassa taloustilanteessa tarvitsemme uskoa tulevaisuuteen. Siksi yksi tärkeimpiä tavoitteitamme hallituksessa on luoda kasvua ja hyvinvointia maahamme. Meidän tulee saada enemmän ihmisiä töihin, houkutella investointeja Suomeen ja panostaa yrittäjyyteen, koulutukseen ja infraan.

Kasvua tarvitaan, jotta voidaan katkaista velkaantumiskierre ja pelastaa hyvinvointiyhteiskunta. Ei mikään helppo tehtävä, mutta olemme valmiita hallituksessa tekemään kovasti työtä tämän saavuttamiseksi.

Opetusministerinä iloitsen erityisesti siitä, että hallitus tässä tilanteessa panostaa yhdenvertaiseen kouluun ja perusopetukseen.

Perusopetuksen rahoitusta lisätään pysyvästi 200 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana. Panostuksella haluamme vahvistaa perustaitoja: jokaisen lapsen tulee oppia lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan. Ilman näitä perustaitoja on vaikeaa selvitä jatko-opinnoista. Kyse on myös Suomen menestyksestä ja kilpailukyvystä, jotka perustuvat korkeaan osaamiseen.

Samanaikaisesti teemme historiallisia panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Vaalikauden aikana tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta vahvistetaan miljardilla eurolla.

Koulutustarjonta vaikuttaa myös kasvun edellytyksiin. Länsirannikolle ja Pohjanmaan alueelle kaavaillaan suuria vihreän siirtymän ja uuden teknologian teollisuusinvestointeja.

Osaavan työvoiman tarpeeseen vastaaminen edellyttää monipuolista ja -kielistä koulutustarjontaa, mikä onkin tärkeää myös jo olemassa olevalle vientiteollisuudellemme. Siksi Opetus- ja kulttuuriministeriö on hiljattain myöntänyt Vaasan kaupungille, eli käytännössä Vamialle, oikeuden järjestää sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa tutkintokielellä englanti. Tämä oli erittäin tärkeä päätös alueemme yritysten ja investointien kannalta.

Toimivat liikenneyhteydet ovat myös avainasemassa talouskasvun kannalta.

Hallituskauden aikana tehdään mittavia investointeja myös Pohjanmaan seudulle. Panostamme muun muassa Suupohjan radan suunnitteluun, Vaasan meriväylän syventämiseen sekä valtatien 8 parantamiseen. Päärataan tehdään isoja panostuksia, jotka hyödyttävät myös Pohjanmaata.

Länsirannikon kilpailukyvyn ja kasvun edistämisen pakettiin panostetaan hallituskauden aikana yhteensä 130 miljoonaa euroa. RKP:n kädenjälki hallituksessa näkyy selvästi.

Tärkein kasvun ja menestyksen edellytys on kuitenkin vahva hyvinvointiyhteiskunta.

Syksyn mittaan on puhuttu paljon hyvinvointialueiden tilanteesta ja kasvavista kustannuksista. Samanaikaisesti alalla vallitsee työvoimapula ja pitkät jonot. Tilanne on huolestuttava.

Hoitojonojen purkamiseksi hallitus on päättänyt, että yksityisen hoidon Kela-korvauksia parannetaan 500 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana.

Työvoimapulaan on myös vastattava kestävällä tavalla. Jopa yli 250 euron suuruisissa vuokralääkäripalveluista maksettavissa tuntipalkoissa ei ole mitään kestävää. Hallitus on käynnistänyt selvityksen vuokratyövoiman käytöstä, ja toivon, että tähän löydetään ripeästi tehokkaita ratkaisuja.

Viime viikolla vierailin Intiassa koulutusviennin merkeissä. Intia on maailman väkirikkain maa joka panostaa kovasti koulutussektoriin. Se tekee siitä mielenkiintoisen kumppanimaan Suomelle koulutusasioissa.

Suomessa syntyy liian vähän lapsia samalla kuin väestö vanhenee. Siksi tarvitsemme opiskelijoita ja työntekijöitä ulkomailta.

Matkan aikanani huomasin, kuinka suuri kiinnostus meidän koulutusjärjestelmää kohtaan on. Suomen positiivista mainetta on vahvistettava ja hyödynnettävä. Näin voimme varmistua siitä, että meillä on hyvät vientimahdollisuudet, tänne tulee ihmisiä ulkomailta opiskelemaan ja meidät nähdään tärkeänä kumppanina kansainvälisissä yhteyksissä.