Kansanedustaja Anna-Maja Henriksson (rkp) jätti viime perjantaina Puheetousarvioaloitteen määrärahoista turvakodeille.
- Perheväkivalta on lisääntynyt viime vuosina. Heille, jotka kohtaavat perheväkivaltaa tai parisuhdeväkivaltaa, on tärkeätä, että on olemassa turvakoteja, johon voi turvautua kun kriisi on tosiasia, sanoo Henriksson.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 raportoitiin yhteensä 4388 perheväkivaltatapausta, josta naisuhreja oli 3322 ja lapsia alle 15 vuotta 286, sekä nuoret 15-20 vuotta, 234.
Tänä päivänä naisten ja lasten turvakotitoiminta hoidetaan ensisijaisesti ensi- ja turvakotien liiton kautta, ja tämä liitto saa rahoituksensa raha-automaattiyhdistyksestä.
- Liitolla ei kuitenkaan ole turvakoteja maan kaikissa osissa, painottaa Henriksson. Pietarsaaressa ylläpitää aatteellinen yhdistys turvakodin, ns. NaistenPuheeto. Valtiollista tukea toimintaan yhdistys ei saa, vaan toiminta on kokonaan riippuvainen vapaaehtoisista lahjoituksista ja kunnallisista avustuksista, jatkaa Henriksson.
- On ilmiselvää, että niin tärkeätä toimintaa kuin turvakotitoiminta pitäisi voida, ainakin osittain, rahoittaa valtiollisin varoin.
Perheväkivalta on haiPuheetlista kaikille osapuolille ja ellei väkivaltaan puututa ajoissa, väkivalta usein toistuu. Naiset ja lapset, ja myös miehet, jotka ovat joutuneet perheväkivallan uhreiksi tarvitsevat paikan, johon ne voivat hakeutua saadakseen suojaa kriisitilanteissa. Koska kynnys turvakodin löytämiseksi ei saa olla korkea, turvakodit on oltava lähellä saatavilla. Siksi Henriksson on Puheetousarvioaloitteessaan ehdottanut, että eduskunta Puheetousarviossa 2008 ottaa käyttöön uusi momentti 500 000 euron määrärahalla turvakotien ylläpitämisen kustannuksiin varten.