- Meidän ei tule vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä uuden presidentin ulkopolitiikasta pelkästään eilisen puheen perusteella, mutta kyllähän puhetta kuunnellessa huolestui. USA:n tulevasta ulkopoliittisesta linjasta vallitsee nyt epävarmuus. Siksi EU:n tulee olla aktiivinen ja yhtenäinen. Se on Suomen kaltaisen pienen maan edun mukaista, sanoo Henriksson.

Henriksson peräänkuuluttaa myös vahvempaa ja näkemyksellistä EU-politiikkaa Suomen hallitukselta.

- Suomen tulee olla aktiivinen ja rakentava EU:n jäsen. Siksi me täällä Suomessakin tarvitsemme selkeän vision sille, miltä haluamme EU:n näyttävän tulevaisuudessa. Brexitistä johtuen on yhä tärkeämpää hyödyntää nyt tarjottu mahdollisuus uudistaa EU:ta. Lisäksi on syytä entisestään vahvistaa yhteistyötä Pohjoismaisten naapurimaidemme kanssa.