Kolumni julkaistiin Keskipohjanmaa-lehdessä 6.12.2024.
Tänään, 6. joulukuuta, juhlimme Suomen itsenäisyyttä. Itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä suomalaisia historiastamme sekä aiempien sukupolvien valtavista uhrauksista maamme itsenäisyyden puolesta. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus. Samalla itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä myös siitä, että maailmassa on edelleen maita, joissa ihmiset taistelevat vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta.
Itsenäisyyden merkitys konkretisoituu meille vielä erityisellä tavalla nyt, kun Venäjän hyökkäyssota edelleen jatkuu Ukrainassa. Hiljattain Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi esitti tervehdyksensä meille Euroopan parlamentissa Brysselissä, kun sodan alkamisesta oli kulunut 1000 päivää. On täysin selvää, että EU:n on jatkettava Ukrainan tukemista. Suuri enemmistö Euroopan parlamentissa ymmärtää tämän. Emme voi missään olosuhteissa hyväksyä sitä, että Venäjä riistäisi itsenäiseltä valtiolta sen vapauden. Meidän on kuitenkin toimittava nyt, ja myös Yhdysvaltojen tuki on tärkeä.
Samalla meidän on vahvistettava omaa kykyämme selviytyä erilaisista kriiseistä. Hiljattain presidentti Niinistö esitteli meille Brysselissä raporttinsa Euroopan turvallisuuden ja varautumisen vahvistamisesta. Suomessa meillä on pitkä perinne ottaa koko yhteiskunta mukaan, kun kyse on varautumisesta. Tiedämme, että laaja-alaisessa varautumisessa on kyse kaikkien toimijoiden merkityksestä – yksilöistä, yrityksistä, paikallisista toimijoista ja siviilitoimijoista puolustusvoimiin asti. Samalla myös me voimme kehittää toimintatapojamme ja oppia aiemmista kriiseistä, kuten pandemiasta.
Niinistön raportti saisi nyt toimia herätyskellona EU:lle. Raportti osoittaa, että meillä on Euroopassa paljon tehtävissä vahvistaaksemme yhteiskuntiemme kykyä kohdata erilaisia kriisejä. Meidän on toimittava nyt. EU:n varautumista on vahvistettava. Olennaista tietoa on jaettava nopeammin jäsenvaltioiden ja EU:n välillä. Kokonaisturvallisuusajattelu, eli se, että koko yhteiskunnan tulee olla varautunut erilaisiin kriiseihin, on tärkeä.
Viime viikolla keskustelimme Euroopan parlamentissa myös kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuuksista sekä hybridiuhista Itämerellä. Vapaus liikkua merellä ei tarkoita oikeutta tuhota kriittistä infrastruktuuria meren pohjassa. Jos merioikeudessa on tässä aukko, se on tukittava. On löydettävä oikeudellisia ratkaisuja, joilla voidaan puuttua tilanteisiin myös kansainvälisillä vesillä tai niin sanotulla talousvyöhykkeellä, jotta voidaan pysäyttää perustellusti epäillyt alukset. Meidän on toimittava päättäväisesti kriittisen infrastruktuurimme suojelemiseksi Itämerellä ja meidän on toimittava yhdessä. Tarvitsemme muun muassa yhteisen EU-laivaston huoltamaan ja korjaamaan merikaapeleita. Tämä on koko unionin yhteinen etu.
Varautuminen on kuitenkin aivan eri asia kuin pelkääminen. Emme saa antaa pelon hallita, vaan meidän on osoitettava, että olemme vahvoja yhdessä ja selviämme kriisistä kuin kriisistä. Itsenäisyyspäivä toimii meille hyvänä muistutuksena tästäkin.
Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää.
Anna-Maja Henriksson
Europarlamentaarikko (RKP), Renew Europen varapuheenjohtaja