Arvoisa puhemies, värderade Puheetman! Suomessa vaaleihin liittyvät asiat on aina valmisteltu parlamentaarisesti. Kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet neuvotteluissa mukana, ja päätökset on tehty yhdessä. Tämä on meidän järjestelmämme vahvuus. Näin on toimittu myös tällä kertaa, ja kahdeksan puoluetta yhdeksästä linjasi lauantaina 6.3. kuntavaalien siirtämisestä kesäkuuhun. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan siksi, että kuntavaalit siirretään pidettäviksi 13.6. Samalla ehdotetaan, että äänioikeusrekisteri perustetaan uudelleen ja ehdokasasettelu toteutetaan tavanomaisessa aikataulussa suhteessa uuteen vaalipäivään. Tällöin 19.4.—13.6. välisenä aikana täysi-ikäiseksi tulevat ovat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia. Jos ehdokas on antanut vaalilaissa tarkoitetun suostumuksen ja vakuutuksen 18.4.21 toimitettaviin kuntavaaleihin, sama suostumus ja vakuutus olisi voimassa myös 13.6.21 toimitettavissa kuntavaaleissa ilman eri toimenpiteitä. 

Ehdokashakemuksia voidaan täydentää 4.5. asti. Pidentämällä ennakkoäänestysaikaa kotimaassa kahteen viikkoon parannetaan myös koronan takia eristyksessä olevien mahdollisuuksia äänestää. Normaalisti eristys kestää kymmenen päivää. Ennakkoäänestys pidettäisiin 26.5.—8.6. Karanteenissa olevien äänestämiseen on jo aikaisemmin löydetty ratkaisuja esimerkiksi kotiäänestyksen kautta. Ennakkoäänestyksen pidentämisen johdosta maksettaisiin kertakorvauksena kunnille noin 4,9 miljoonaa euroa. 

Värderade Puheetman! I regeringens proposition föreslås att kommunalvalet flyttas från april till juni. Det föreslås att valet hålls den 13 juni. Samtidigt föreslås också att förhandsröstningen förlängs till två veckor och hålls 26.5—8.6. På det här sättet kan man bland annat förbättra möjligheterna att rösta för de som är isolerade på grund av coronaviruset. I övrigt föreslås att de som gett sitt samtycke att ställa upp i valet som skulle ha hållits i april inte behöver förnya sitt samtycke inför valet i juni. Det är därtill möjligt att komplettera kandidatlistorna fram till den 4 maj. Det innebär också att de som fyllt 18 år senast 13.6 både kan rösta i valet och ställa upp som kandidater. 

Arvoisa puhemies! Vaalien siirtäminen on aina poikkeuksellinen toimenpide, ja se voidaan tehdä vain painavista syistä. Esityksen tavoitteena on, että vuoden 21 kuntavaalit voidaan toimittaa sellaisissa olosuhteissa, jotka takaavat äänestäjien, vaalivirkailijoiden ja ehdokkaiden terveyden ja joissa voidaan saavuttaa ulkoisista tekijöistä riippumaton, mahdollisimman hyvä äänestysaktiivisuus. 

THL:n kokonaisarvio tautitilanteesta vaikutti olennaisesti siirtämispäätökseen. Heidän viestinsä oli, että tautitilanne on brittimuunnoksen takia heikentynyt nopeasti ja että on todennäköisempää, että touko—kesäkuun vaihteessa epidemia on rauhallisemmassa vaiheessa kuin 18.4. Lisäksi suurempi osa erityisen korkean vakavan tautimuodon ja kuolemanriskin omaavasta väestöstä on suojattu rokotuksien kautta kesäkuussa. Kesäkuun puolesta puhuu myös kausivaihtelu. 

Arvoisa puhemies! Epidemian etenemistä ei pystytä tietenkään tarkasti ennakoimaan. On kuitenkin otettava huomioon mahdollisuus siitä, että uusia rajoitustoimenpiteitä joudutaan asettamaan. Riski äänestysaktiivisuuden laskulle sekä vaalien uskottavuudelle ja legitimiteetille on näissä oloissa todellinen. Demokratian toteutumisen kannalta on tärkeätä, että kaikki voivat tuntea olonsa turvalliseksi, kun käyvät äänestämässä. 

Sairaiden ja eristettyjen määrä huhtikuussa ei tietenkään ole tiedossa, mutta määrät voivat nousta huomattavasti. Yksittäisten kuntien osalta tämä voisi tarkoittaa merkittäviä tartuntapiikkejä, jotka käytännössä voisivat tarkoittaa vaalitoimitsijoiden sairastumista ja sitä kautta vaikeuttaa vaalien toteuttamista. Ennakkoäänestysaikaa pidentämällä ja laitosäänestyspäiviä lisäämällä parannetaan nyt äänioikeutettujen tosiasiallisia mahdollisuuksia äänestää. 

Kaikesta pahinta olisi viime hetken hätäratkaisu vaalien siirtämisestä. Riski- ja kokonaisarvion perusteella voidaan todeta, että edellytykset järjestää terveysturvalliset ja kokonaisuutena onnistuneet kuntavaalit ovat kesäkuussa selkeästi paremmat kuin huhtikuussa. Toisaalta vaaleja ei ole syytä lykätä enempää kuin on välttämätöntä.